14.1.2015

Pakkoluovuutta ja deadlineja positiivisella energialla

Olen aina ollut töissä luovissa toimistoissa olematta kuitenkaan itse yksi niistä niin kutsutuista luovista ihmisistä. Festivaalitoimisto, sisustusarkkitehtitoimisto ja mainostoimisto. Työni puolesta olen myös tutustunut suureen joukkoon muusikkoja, artisteja, kuvataiteilijoita ja muita taiteellisen ammatin harjoittajia. Likeltä olen nähnyt näidenkin ihmisten työskentelyä.

Miten syntyy uusi oopperateos, myymälän sisustus tai mainos? Entä uusi biisi tai taideteokset näyttelyyn?

Luovan työn tekeminen ja luovuus näyttäytyvät usein ulkopuolisille jotenkin mystisiltä tai jännittäviltä. Myös helpoilta. Sana luovuus tuo monelle mieleen baskeripäisen tai propellihattuisen henkilön. Luova työ mielletään asioiden kekkailuksi ja sellaiseksi, että jotain vaan yhtäkkiä tupsahtaa mieleen.

Luova työ tarkoittaa useimmiten kuitenkin pakertamista siinä missä toimistotyöläisen exceleiden täyttäminen tai myyntireiskan ajetut kilometrit. Ensin tutustutaan taustamateriaaliin ja tarpeisiin, sitten aletaan luonnostelemaan, pikkuhiljaa löydetään oikea suunta, sitten suunnitellaan, korjaillaan, käydään läpi työryhmän tai asiakkaan kanssa ja lopulta laitetaan homma pakettiin. Pakko on luovankin ihmisen paras motivaattori ja luovuuden lähde. Uudet ajatukset tulevat siinä ahertamisen lomassa. Ilman deadlinejä ei luoviltakaan ihmisiltä valmistuisi koskaan mitään!

Luova työ ei ole hauskanpitoa. Mutta niin ei ole normityön pakertaminenkaan pääsääntöisesti tylsää tai epäluovaa. Kyllä tulee normi-ihmisellekin tavallisen työn keskellä kaikenlaisia ajatuksia ja ideoita siitä, miten homman voisi tehdä ehkä paremmin, tehokkaammin tai vaikkapa miellyttävämmin. Paljon on puhuttu siitä, kuinka tämä arjen luovuus pitäisi saada paremmin esiin ja vietyä käytäntöön työpaikoilla. Liian usein uudistukset jäävät kuitenkin toteuttamatta. Uudesta tavasta kun ei aina ihan tiedä. Vanhasta tietää edes sen, millä tavoin se ei toimi. Uudistus vaatisi rohkeutta kokeilla, mutta valitettavan usein jatketaan vanhalla tiellä.

Suomessa taloudellinen tilanne on nyt sellainen, että asioita on pakko katsoa uudesta vinkkelistä ja olla rohkea. Tähän tarpeeseen on yhdessä Savonlinnan Oopperajuhlien kanssa tarttunut yhdeksän Suomessa toimivaa, etabloitunutta yritystä. Tarkoitus on yhdistää luovuus ja bisnes ja tehdä yhdessä konkreettisia asioita uusien toimintamallien löytämiseksi. Avoimuus, käytäntöjen jakaminen, yhdessä tekeminen ovat sanoja, joita ei perinteisesti ole liitetty suomalaiseen työelämään. Tässä yhteistyössä näitä arvoja on kuitenkin jo rohkeasti alettu toteuttamaan.

Yhteistyö vaatii myös ahertamista. Puheen sijaan halusimme tehdä tekoja, jotka antavat Suomelle eväitä menestykseen. Ensimmäisen yhteisen konkreettisen tekomme toteutamme erityisesti luovuuden lähtökohdista. Kutsumme nuoret opiskelijat dialogiin yritysten kanssa. Tarkoitus on kilpailun muodossa löytää uudenlaisia ratkaisuja yritysten liiketoimintaan ja samalla aiheuttaa nuorten ja yritysten edustajien kohtaamisia. Työnantajavalmiudet ja työntekijävalmiudet paranevat. Mutta saattaa kohtaamisista syntyä jotain ennalta-arvaamatontakin. Uudella tavalla asioita tehdessä lopputulosta kun ei aina tosiaan tiedä. Toivomme paljon uusia ajatuksia ja energisiä kohtaamisia ja kutsumme kaikki mukaan matkaan!



Maria Kelter
Pääsihteeri
Inspired in Finland

Kirjoittaja on toiminut alullepanijana, liiketoiminnan kehittäjänä ja asiakasvastaavana useissa luovan alan yrityksissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti