18.3.2015

Luovat liiketoiminnan ratkaisut hankalia myös nuorille


Ideakilpailun jatkoonpäässeet työt ovat selvinneet. Ideoiden kirjo oli erittäin laaja samoin kuin idean toteuttamiskelpoisuuden aste. Uutuusarvoltaan merkittävimmät työt erottuivat helposti muista ja nousivat tuomareiden suosikeiksi. Parempaan tulevaisuuteen tähtääviä ideoita nostettiin jatkoon, vaikka ne kaipaisivatkin vielä kovasti työstämistä.


Yleisesti ottaen töitä leimasi melkoinen varovaisuus. Luovuuden ja bisneksen yhdistäminen ei ole helppo asia nuorillekaan. Oppikirjojen konventiot kääntävät nuortenkin mielet tavanomaisiin ratkaisuihin ja yhtäällä keksitty toimintamalli kopioidaan mielellään sellaisenaan toisaalle.

Kiitämme kaikkia osallistujia, joille on ilmoitettu tuloksista meilitse. 30.3. pidetään sparrausseminaari jatkoonpäässeille. Toivomme hyvää dialogia yhteistyökumppaneittemme sparrarien ja opiskelijoiden välille. Jatkossa mielenkiinto kohdistuu paitsi ideaan ja sen kehittämiseen, myös jatkoonpäässeisiin henkilöihin.